Kynnyksellä

Minä ja hänen alter egonsa kohtaavat. Käydään seuraavanlainen keskustelu:

 

Alter ego: Se on sitten uusi vuosi alkamassa.

Minä: Jep.

Alter ego (A. e): Aiotko tehdä lupauksia uudelle?

Minä (M): E.

A.e: Ai oot niitä, joiden mielestä lupaukset on tie helvettiin.

M: En oo, todellakaan. Onhan lupaukset aina pidettävä.

A.e: Mutta et tee niitä?

M: Teen… Kai. En vaan kunnolla.

A.e: No lupaa jotain helppoa. Vaikka että… Lupaan olla edelleenkin oma itseni.

M: No ei hitto, ei nyt ainakaan tommosta! Kuka nyt haluis olla oma ittesä koko ajan!

A.e: Aha. Just.

(Vaivautunut hiljaisuus.)

A.e: Aiotko toivoa jotain uudelle vuodelle.

M: Joo. Toivon.

A.e: No mitä?

M: Toivon.

A.e: (hermostuu) Siis oikeesti! Sun kanssa on toivotonta keskustella järkevästi!

M: Eikun oikeesti toivon Toivon. Pienen Toivo-pojan meille useammin kylään.

A.e: Haha. Okei. Eikö muuta?

M: Joo. Toivon.

A.e: No?

M: Toivon.

A.e: (ärtyneesti) Sä oot toivoton! Moro! (Lähtee puhisten poispäin.)

M: Eikun oikeesti. Tuu takasin. (A.e kääntyy ja palaa.) Toivoa mä toivon. Toivoa niille, jotka sitä tarvitsee. Sairaille. Yksinäisille. Vainotuille. Epävarmoille. Itseään etsiville. Toista etsiville. Sulle. Ja mulle. Ja mulle ekstrana vielä viisautta hyväksyä asiat, joihin ei voi vaikuttaa.

A.e: Tä?! Esität sä nyt jotain viisauden gurua vai? Kerro nyt oikeesti, mitä toivot! Siis niinku että lottovoittoa esim.

M: Aijaa joo. Luulin, että tää on henkisempi keskustelu. No okei, lottovoittoa tietty. Ja keksintöä, joka poistaa lopullisesti säärikarvat.