Päällystäjä-Pirkko

Äitini päällysti kaikki minun ja kahden sisareni oppikirjat, kun olimme koulussa. Ja tämä tapahtui siis 80-luvulla, jolloin kouluilla oli niin tolkuttomasti rahaa käytettävissä, että joka vuosi jaettiin kaikille oppilaille upouudet kirjat joka ikisessä aineessa. Kirjat piti ehdottomasti päällystää läpinäkyvällä kontaktimuovilla. Yhtenä vuonna äiti taisi kokeilla värillistä kontaktimuovia, mutta se jäi kokeiluksi; kirjan kannet näyttivät jotenkin häväistyiltä pinkkiin sävytettynä. Joillakin luokkakavereilla kirjat oli päällystetty hyllypaperilla. Se tuntui kertakaikkisen kummalliselta. Hyllypaperikannet lerpattivat ja repeilivät, eikä niiden läpi erottanut kirjaa toisesta. Kontaktimuoviostosten lisäksi ostin joka vuosi nimeämistarroja kirjojen kansiin. Omistajan nimi ja persoonallisuus (tarravalikoima oli laaja, vähän niin kuin Cittarin jäätelöallas tänä päivänä) näkyivät heti kirjan kannesta.

 

Universumissa on todellakin tärkeämpiä asioita kuin koulukirjojen päällystäminen. Kirjojen päällystämisellä on jopa hieman ”so last season” –status. Jätän lukuisia (erityisesti äitini mielestä olennaisia) töitä tekemättä. En silitä vaatteita. En mankeloi lakanoita. Mutta kirjat päällystän. Ehdottomasti. Vanhimpien lapsieni mielestä ei todellakaan enää tarvitse. Todellakin tarvitsee. Perimmäinen syy tälle pakkomielteelleni on jäänyt itsellenikin epäselväksi.

 

Kolmen koululaisen perheessä kirjoja tulee kasa. Ensimmäisen kouluviikon aikana päällystetään joka ilta. Joka vuosi keksin uusia kirosanoja ensimmäisen päällystettävän tapauksen kanssa. Jostain käsittämättömästä syystä yritän aina keksiä pyörän uudelleen. Tänä vuonna aloin leikellä jotain sivuhärpäkkeitä ennen suurempien alueiden päällystämistä. Se oli totta kai täyskatastrofi. Jos päällystettäväksi osuu oppikirja, joka on uutena lähdössä monen vuoden kiertoon eri oppilaille, paine päällystämisen onnistumiseen on megalomaaninen. Kesti useampi vuosi, ennen kuin tajusin, että niistä ei kannata aloittaa. Viidennen päällystettävän kirjan kohdalla olen jo liekeissä ja kuulutan perheelleni kovaäänisesti olevani voittaja mahdollisesti järjestettävissä kirjan päällystämisen MM-kisoissa (Jostain syystä perheeni ei koskaan hurraa minulle tuossa kohdassa, vaikka sitä todella voisi olettaa.).

 

Jos olisi kirjastonhoitaja, saisi päällystää kirjoja tosi paljon. Ajatus on jotenkin masokistisen ihana.