Matkalla

Katselin tunteja ikkunasta tätä maata. Loputonta metsikköä ja kuin ihmeenä yllättäen esiin putkahtavia järviä, jotka kylpivät auringossa. Joutsenta, joka kummasteli kesän jatkoaikaa. Valtavia mansikkapeltoja, jotka lepäsivät uupuneina sadon jäljiltä. Kallellaan tönöttävää venevajaa, joka lennätti minut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Rapistuneita, mutta arvonsa tuntevia asemarakennuksia. Miestä ongella ympärillään särkymätön maisema kuin postikortissa. Aamussa köllötteleviä rantoja, jotka nauttivat rauhasta lomalaisten jo lähdettyä.

Olin osa heiluvaa, jyskyttävää matkatekoa. Yksin, mutta kuitenkin koko elämä ympärillä. Samassa maailmassa kuin tytöt, aivan nuoria vielä, tekemässä viikonloppusuunnitelmia ja kiistelemässä siitä, kumman jalkahiki haisee pahemmalle. Samassa kuin ei edellisiä vanhempi tyttö, joka oli matkalla kauas poikaystävänsä luo lapsen kasvot paksussa meikissä, mutta ajatukset hämmästyttävän selkeinä. Miettivätkö heidän äitinsä, mihin vuodet ovat menneet? Osaavatko he päästää irti rakkaimmistaan? Näin  asemalaitureilla avautuvia syleilyjä sekä sylejä, jotka jäivät avautumatta. Minä matkasin yksin, mutta en olisi mitään ilman muita.

Imin maailmaa ohikiitävinä kuvina. Miehiä, jotka lappoivat heinää käsin paaleihin. Romahtamisvaarassa olevaa rötisköä, joka ylpeili olevansa Aseman Tallin Club House. Jokia, joiden nimet pitäisi muistaa maantiedosta. Bussipysäkkejä, suloisia kuin leivokset. Suota suota suota, maailman itikoiden iätöntä syntymäkotia. Tien reunoille hylättyjä moottorikelkkoja. Kirkkaampia vesiä kuin voisi uskoa olevankaan. Liekehtivien mättäiden reunoille pysähtynyttä maisemaa, joka sai haukkomaan henkeä kauneudellaan.

Oli aikaa ajatella. Mistä kaikki paikannimet tulevat? Saako poroerotteluun koulusta lomaa? Kuinka pitkä aika pitää harjoitella, että saa sanomalehden heitettyä liikkuvasta linja-autosta postilaatikkoon? Kuinka monta päivää kestää, että voitattien väri irtoaa sormista? Miksi sormusten kivet pyörähtävät aina oikealle vinoon? Isommista ajatuksista oli vaikeampi saada kiinni. Miksi tunnelissa tulee tunne, että putoan? Miksi pohdin aina junassa, olisiko joku toinen paikka parempi istua? Etsinkö jotain vai nautinko vain elämästä? Pitääkö aina lähteä kauas nähdäkseen lähelle?

Onko ihmettely sittenkin kaiken tarkoitus?