Kaikki maailman ihmiset

On tullut lähipäivinä pohdittua maailman ihmisiä. (Otusten pohtiminen on jäänyt nyt vähän vähemmälle. Vatut poimin jo ja lentomuurahaiset kuolivat kai paritteluihinsa. Mutta loistavan ötökkäkirjan löysin kirjastosta. Selailkaapas John Hallmenin ja Lars-Åke Janzonin Lähikuvassa otus  –kirjaa, jos tulee vastaan.) Kävin nimittäin Tallinnassa Robbie Williamsin keikalla. Siellä oli melko lailla koko muukin maailma.

 

Jo laivalla ihmisiä oli joka neliösenttimetrillä. Säälin pekingiläisiä, intialaisia, hongkongilaisia, kaikkia joita on tungettu epäinhimillinen määrä pienelle pläntille. Miten ihmeessä he kestävät jatkuvaa toisten tunkemista omalle reviirilleen? Miljoonien muiden vartaloiden tuoksua ja ääntelyä. Miten he pystyvät ajattelemaan omia ajatuksiaan vai sekoittuvatko nekin toisten maailmoihin? Lysähdin erään aulan nurkkaan. Sain kiinni jälleen siitä ajatuksesta, joka valtaa mielen aina suomalaistäytteisellä laivalla: Juovatko ihmiset todella satoja tölkkejä siideriä ja kaatavat sikspäkkien verran viinaa laseihin?

 

Tallinnassa on ihmisiä vähemmän kuin Helsingissä. Tai siis oli. Tuona kyseisenä päivänä nimittäin siitä oli tullut miljoonakaupunki. Laivoista ihmisiä purkautui jo pienen kaupungin verran. Hotelliin saapuneiden matkailijoiden jono kiemurteli kadulle saakka. Raitiovaunut olivat niin täynnä, että matkustajien posket liiskaantuivat ikkunoita vasten. Kävelin keikalle. Samaan suuntaan käveli satoja iloisia ihmisiä. Monet heiluttelivat pieniä Viron lippuja itsenäisyyspäivän kunniaksi. Melkein itketti. Ylpeä ja peräänantamaton kansa. Ja kaikki siinä kävelemässä minun kanssani samaan suuntaan. Kuin pyhiinvaelluksella.

 

Keikalla oli rapiat 60 000 ihmistä. Ihmismeri, joka lainehti loppukesän tummansinisen yötaivaan alla. Ei yhtään öykkäri, ei riehujia, ei pahaa sanaa vieressä tanssijoilta. Eri maalaisia, erilaisia, ihan samanlaisia kuitenkin. Siinä hetkessä koko maailma juhli samalla kentällä. Ei vihaa, ei sortoa, ei sotia. Idealistinen ”kaikki kansat yhtykää” – huuma sai minut lähes kyynelehtimään.

 

Uni ei tullut hotellilla. Tuijotin kuutamoa ja ajattelin, miten mahtavaa on olla ihminen.